Ajatuksia yhteiskunnasta

”Kansa tarvitsee leipää ja sirkushuveja”

…eikä mikään ole merkittävästi muuttunut kyseisen lauseen kohdalla viimeisen 2000-vuoden aikana. Ihmisen pitää pystyä täyttämään fyysiset perustarpeet, ravinto, lämpö ja suoja. Lisäksi tarvitaan henkistä ravintoa, ”sirkushuveja”. Toiset pitävät kulttuurista ja matkustamisesta, toisille kelpaa paremmin urheilu tai jokin muu aktiviteetti. Kautta historian, julkisten päättäjien on pitänyt pystyä järjestämään kansalaisille puitteet näiden tarpeiden tyydyttämiseksi. Moderni valtio ei puutu konkreettisesti kaikkien hyödykkeiden tuottamiseen, mutta pohjoismainen hyvinvointivaltio on vastannut ihmisten tarpeisiin erinomaisesti. Sosiaaliturvan ja kattavien julkisten kulttuuri- ja koulutuspalvelujen avulla meidän pieni ja kylmä maa on onnistunut tuottamaan kansalaisille edellytykset hyvään elämään. Aina löytyy niitä, joiden mielestä valtion tehtävä ei ole tuottaa kulttuuripalveluja tai ”tukea ihmisten laiskottelua tulonsiirroilla”, mutta onneksi meillä Vasemmistoliitossa on kattava tuki nykyiselle järjestelmälle, sekä sen kehittämiselle.

 

Mitä ”leipä” voisi tänä päivänä tarkoittaa? Työtä ja toimeentuloa. ”Työtä, työtä ja työtä”, sanoin jo kampanjan avajaisissa Lahden kasisalilla. Korkea työttömyys on saatava taittumaan, koska ihmisillä pitää olla mahdollisuus tuottaa itselleen riittävä toimeentulo, ilman että kokee elävänsä muiden ihmisten armeliaisuuden varassa.

Työtä on heikon suhdanteen aikana huonosti tarjolla, mutta tulevaisuuden edellytykset korkeammalle työllisyysasteelle voidaan turvata elvyttävällä talouspolitiikalla, varmistamalla julkisen sektorin rahoitus, sekä pitämällä huoli henkilökunnan osaamisesta, hyvinvoinnista ja sitä kautta myös yrityksen kilpailukyvystä. Elvytyksen tärkeitä komponentteja ovat julkiset investoinnit, joilla voidaan panostaa nyt työllisyyteen ja samalla rakennetaan vahvempi infra huomiselle.

Aina työmarkkinoilla ei ole vetoa tai yksilön kohdalle voi sattua joku arvaamaton tilanne ja siksi rinnalle tarvitaan riittävä sosiaaliturva. Perustulo olisi moderni tapa toteuttaa sosiaaliturva ja olen ollut Lahden valtuustoryhmän kanssa aloitteellinen asiassa. Lahti on siten hakeutumassa yhdeksi perustulokokeilun kohdekunnaksi, jos kokeilu päätetään järjestää.

 

Taiteet ja kulttuuri ovat välttämätön osa täysipainoista elämää. Valtion velvollisuus on tukea ja rohkaista niihin... Hukka perii sen kansan, joka ei kunnioita taiteiden tuottamaa iloa ja arvoa kansakunnalle.” - Winston Churchill

W. Churchillin sanoihin, hänen puolustaessaan kulttuuribudjetin kasvattamista aikana, jolloin Iso-Britannia oli osa toista maailmansotaa, on helppo yhtyä. Kulttuuri, taiteet ja historia ovat olennainen osa ihmisyyttä, ”sirkushuveja”, jotka tuovat sisältöä meidän elämään. Suomikaan ei saa unohtaa kulttuurin tukemista ja henkisen pääoman kasvattamista taloudellisesti vaikeina aikoina.

Toimiessani kulttuuri- ja elämysmatkailua kehittävän osuuskunnan toimitusjohtajana, olen aktiivisesti mukana kehittämässä paikallista palvelutarjontaa nykyistä rikkaammaksi. Toivottavasti pääsemme tulevalla vaalikaudella pureutumaan Lahden Hennalaan vapautuvien kiinteistöjen kehittämiseen, niin että niistä saadaan kaikille mielenkiintoinen matkailu- ja kulttuurikohde.

 

”Leipää ja sirkushuveja”, on minun reseptini tulevalle eduskuntakaudelle 2015-2019!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat